Uncategorized
Paha ei ole kenkään ihminen, / vaan toinen on heikompi toista. / On hyvää rinnassa jokaisen, / vaikk’ aina ei esille loista. / Kas, hymy jo puoli on hyvettä / ja itkeä ei voi ilkeä: / miss’ ihmiset tuntevat tuntehin, / liki liikkuvi Jumalakin.
Mökit nukkuu lumiset,
nukkuu hankitanteret,
tuikkii taivaan tähtivyö –
pyhä, nyt on jouluyö.
Kell`onni on, se onnen kätkeköön,
kell` aarre on, se aarteen peittäköön,
ja olkoon onnellinen onnestaan
ja rikas riemustansa yksin vaan.
Ei onni kärsi katseit`ihmisten,
Kell`onni on, se käyköön korpehen
ja eläköhön hiljaa, hiljaa vaan
ja hiljaa iloitkohon onnestaan.
Olipa pieni poika,
lemmen lehti, tammen terho,
syntynyt sydänkesällä,
kesäpuussa keinuteltu.
Ikiliekki ihmisen henki on, se on syttynyt säteistä auringon, ja päivän puoleen se halaa. Vaikk’ kuilussa kulkee ja helmassa yön, tuvat sille on tuttuja tähtien vyön, ja tähtiin se takaisin palaa.
Tuuli se kulkee ja lentävi lehti. Onnellinen on se, ken laaksohon ehti. Nuku lehti helmassa laakson.
Ne nousevat lapsuusmuistot nuo,
ne aukee maailmat armaat,
näen silmät mä äitini lempeän taas
ja taattoni hapset harmaat.
Elä murehdi turhia, äitini mun,
me tullaan, tullaanhan kyllä,
me tulemme poskin niin lämpimin,
meill’ onhan villaista yllä,
ja jos kylmäksi jää
sormi yks tai tää,
sun suukkosi kyllä sen lämmittää.
Me olemme kaikki nyt laivalla / ja kynnämme suurta merta. / Me synnytettiin vaivalla / ja vaivalla kuolemme kerta. / Mut se, mikä siinä on välillä, / se olkohon lämpöä, lempeä! / Kas, tuiskussa yhteen kun yhtyvi kaks, / käy kulkukin helpommaks.
Oi, onnellinen joka herättää / niitä voimia hyviä voisi! / Oi, ihmiset toistanne ymmärtäkää, / niin ette niin kovat oisi! / Miks emme me kaikki yhtyä vois? / ja yksi jos murtuis, muut tukena ois. / Oi, ihmiset toistanne suvaitkaa! / Niin suuri, suuri on maa.
Kuka tietävi, mistä me tulemme / ja missä on matkamme määrä? / Hyvä että me sitäkin tutkimme. / Ei tutkimus ole väärä. / Mut yhden me tiedämme varmaan vaan: / Me olemme kerran nyt päällä maan / ja täällä meidän on eläminen, / miten taidamme parhaiten.
Elämässä oli aikoja jolloin
jokainen valpas sekunti odotti seuraavaa,
syttyi säkenöimään vähästä;
ja oli aikoja jolloin
tunnit lipuivat kuin ojavesi
täyttymättömään lammikkoon.
Vasta vanhana
käsitin
että ne kuuluivat yhteen,
edellyttivät toisiaan.
Se hänessä juuri niin epätavallista onkin. Hän ei tyydy luottamaan vain luontaisiin kykyihinsä. Hän tietää olevansa tavallinen ja yrittää sen takia jatkuvasti kehittää itseään. Kukaan ei arvosta hänen tuskallisia ponnistelujaan. Nyt kun vuosien harjoitus on johtanut loistaviin tuloksiin kaikki puhuvat jumalten suomista kyvyistä. Se lohduttaa miehiä, jotka eivät itse jaksa yrittää.
Älä tuhlaa aikaasi siihen, että yrität tehdä vaikutuksen ihmisiin. Jos sinusta tulee sellainen, jota ihmiset voivat kunnioittaa, he kunnioittavat sinua, vaikka et tekisi mitään.
Jokaisen ihmisen elämässä on kaksi tilaa,
joissa hän on täydellinen runoilija:
uni ja lapsuus.
Maailma on kuin nokkonen, hipaise sitä ja se polttaa. Mutta tartu siihen lujasti, niin se ei polta.
Joku puolet sinua tyhmempi tekee tulosta kymmenen kertaa yhtä paljon kuin sinä, koska hän ei ole tarpeeksi fiksu epäilläkseen itseään.