Runoilijat
Jokaisen talven sydämessä väreilee kevät.
Ja jokaisen yön hunnun takana hymyilee päivänkoitto.
Nuku, nuku törmäpääsky sulle pesän rakennan omenista, orvokeista, hiirenviranan paloista. Nuku, nuku nukkaposki huomispäivä odottaa, unessasi ihmislapset rauhan teitä taivaltaa.
Nuku, nuku, töyhtöhyyppä, pitkä matka odottaa, elämä on tuntematon, kauas täytyy vaeltaa. Nuku, nuku viirusilmä, unen lunta lapioi, äidin sydän lakkaamatta uniasi vartioi.
Aika mennyt mennyttä, minä menneen mukana, hyvästi siis nuoruus yli-ikäinen, btervetullut harmaa ohimoilla.
Kaikki on ihmettä uutta. Kaikki on valoisaa. Katsomme salaisuutta vuoteessa uinuvaa. Kaikki on aivan toisin kuin koskaan ollut on. Kuinka sen kuvata voisin? Ilo on pohjaton. Silmille auenneille taivaita avautuu. Unista kertova meille kerran on suppusuu. Kaikki on ihmettä uutta. Kaikki on valoisaa. Ilomme valtavuutta kuka voi aavistaa?
Suuri ilo saapui taloon. Jokaisen hän valloittaa. Ilo kutsuu meidät valoon. Ihmeellinen on sen maa. Ilon poski hymyyn taipuu. Ilon suu on hampaaton. Ilo usein uneen vaipuu. Riittää kaikki, mitä on.
Sinä joka kannoit minut maailmaan, lämpöäsi annoit, siitä vielä jaan. Sinä joka hiljaa hoidit minua, silmissäsi ilo, valo hehkuva. Sinä joka jaoit vuodet nuoruuden, kuinka ymmärtäisin merkityksen sen? Yhä vielä jaksat muistaa minua. Sinua nyt kiitän rakkaudesta.
Lapsella on kastekolttu, kaunis valkoinen. Taivaan kirjaan kirjoitetaan nimet lapsosten.
Surra syyt’ ole ei, vaikkapa vanhaksi käyt, vaikkapa vanhuuden lumi pääsi ja partasi niettää.
Joka kerran on äidiksi syntynyt, hän äiti on kaikkien lasten, ja kaikkia maailman lapsia hän on painanut rintaansa vasten, ja maailman lasten itkua hän on korvissaan alkanut kuulla, sillä maailman lapset puhuvat hänen omien lastensa suulla.
Jo kahdeksanneljättä vuotta, ja poikana hulluan vielä! Olis aika jo mieheksi tulla, varovaiseksi ja viisaaks’ kuin muutkin!