Uncategorized
Olin hyvin yksinäinen muumilapsi, niin kuin ainutlaatuiset lahjakkuudet usein ovat. Kukaan ei ymmärtänyt minua, kaikkein vähiten minä itse. Tietysti huomasin olevani erilainen kuin toiset muumilapset. Merkittävin ero oli se, etteivät toiset valitettavasti osanneet lainkaan ihmetellä ja hämmästyä.
Nyt oli merkitystä vain sillä, että olin löytänyt ensimmäisen ystäväni ja siis alkanut todella elää.
Kummallista, että saattaa masentua ja tulla vihaiseksi siitä, että on liian hyvät oltavat. Mutta minkä sille mahtaa, jos niin on. Silloin on parasta aloittaa uudelleen toisesta päästä.
Elämä on aika kummallista. Tässä sitä on ikänsä uskonut, että hopeatarjotinta voi käyttää vain yhdellä tavalla, ja sitten se onkin paljon parempi johonkin aivan muuhun.
Vahinko etteivät äidit saa lähteä milloin heitä huvittaa ja ruveta nukkumaan ulkosalla. Varsinkin äidit sitä toisinaan tarvitsisivat.
Nyt minusta tuntuu, minusta tuntuu, että on aika tehdä kunnollinen hauska huviretki jonnekin. Eväskori mukana.
Se on kyllä hyvin pieni eläin. Odotahan, niin valaisen sitä. Kaikki näyttää vaarallisemmalta pimeässä, käsitäthän.
Täällä on paljon sellaista mitä ei voi ymmärtää. Muumimamma sanoi itsekseen. – Mutta miksi kaiken oikeastaan pitäisi olla juuri niin kuin on tottunut?
– Minä olen lomalla, Ruttuvaari sanoi nyrpeänä. – Minä saan unohtaa mitä haluan. Unohtaminen on mukavaa. Aion unohtaa kaiken muun paitsi muutamat hauskat asiat, jotka ovat minusta tärkeitä.
Mörkö oli iloinen nähdessään hänet. Mörkö ei välittänyt myrskylyhdystä. Mörkö oli iloinen siksi, että Muumipeikko oli tullut tapaamaan häntä.
— Tuntematon
Jos tavoittelisimme vain onnellisuutta, kaikki olisi helppoa. Mutta me haluamme olla onnellisempi kuin muut ihmiset ja siinä piilee ongelma: kuvittelemme muut onnellisemmiksi kuin he ovat.