Aleksis Kivi
Kuin kesän lempeä sade, niin vuotakoon onni ja rauha sinulle ja viimein Jumalan kunnian loiste!
Mutta ylistetty ollos, päivä
koska elon kalleuden sain.
Soma päivä, kaunis kultapaiste,
terveiseni sulle lähetän.
Tosin elämänpyörämme alamäkeä jo kiristelee, mutta ehtooseen on vielä matkaa. Taidammehan elää vuosia vielä, hyvinkin huikeasti viisi ja kaksikymmentä, joka on aika kappale ajan tiellä.
Niin on nyt elämäni päivä. Mihin vertaan sen? Se on juhlapäivän tyyni, himmeä ilta kaukana, metsäisellä hyvänhajuisella vuorella, jossa haudan hiljaisuus hengittää; mutta lännen reunalla väikkyy tulinen punerrus, ennustaen uutta päivää, joka illaksi käy.
Niinpä päivät nousee, laskee, vuosi vuoden jälessä, siirtyy pois, siirtyvät viimein vuosikymmenetkin.
Vain pienen hetken verran
jokainen meistä taivaltaa,
kunnes enkelin syliin
päänsä painaa saa.
Minne meri ja taivas kantaa,
minne aalto ja tuuli käy,
siellä nouseva aurinko hohtaa
ja sydämelles lempeän rauhan suo.
Onnellinen hän,
joka päänsä painaa
iankaikkisen Isän syliin.
Tietää, mitä on tapahtunut, sehän on eräältä kannalta katsoen viisaus suuri. Jos visusti harkitset, mikä kylvö menneistä päivistä saattoi hyödyllisiä, mikä vahingollisia hedelmiä, ja sen mukaan asetat elämäsi, työs ja toimes, niin oletpa viisas mies.