Juokse villi lapsi
Juokse kauemmaksi
Siellä kasvat vahvemmaksi
Ja vapaammaksi
Juokse henkesi edestä
Ota toivon kipinä mukaan.
Juokse villi lapsi Juokse kauemmaksi Siellä…
Kirjoittanut: Pelle Miljoona
Kategoriat: Uncategorized
Tagit:
Elämässä on usein kyse oppimisesta. Ja varsin usein sellaisen oppimisesta, mitä emme haluaisi oppia.
Monelle meistä näyttää olevan vaikea ymmärtää, että tuo luontainen tapamme etsiä onnea kahmimalla itsellemme aina vain enemmän, johtaa lopulta siihen että menetämme kaiken. Maailmassamme vallitsee toisenlainen järjestys, tälle päinvastainen. Antamalla pois saakin itse, unohtamalla itsensä löytää itsensä. Rakastamalla toista löytää merkityksen itselleen.
Kun alkaa aavistaa rakkaudellisen tarkoituksen vaikeuksien ja vastoinkäymisten takaa, asettuu elämään hyväntahtoisessa maailmankaikkeudessa. Olen rakastettu siitä huolimatta, etteivät asiat mene niin kuin olen itse kaavaillut. Vähitellen voi jopa oppia olemaan kiitollinen vaikeuksista, sillä tietää niiden tuovan jotain hyvää.
Suurinta kärsimystä meille eivät useinkaan tuota vaikeudet ja vastoinkäymiset vaan se, mitä me ajattelemme vaikeuksistamme.
Jos pidämme toisella kädellä kiinni menneisyydestä, siitä tutusta ja turvallisesta, emme pääse mihinkään. Uusi ei koskaan tule eikä elämä virtaa. Silloin tulevaisuus on aina vain lisää menneisyyttä.
Meidän pitää erottua joukosta, ajattelevat useat kristityt. Ei saa mennä valtavirran mukana ja käyttää kirosanoja. On monta hyvää tapaa erottua joukosta, mutta köyhä sanavarasto ei ole yksi niistä.
Katso!
Katso mistä mietelauseista käyttäjät tykkäävät