Hannele Huovi
Kun on oikein pieni, voi lentää linnun untuvalla, nukkua orvokinlehden alla, kun on oikein pieni. Kun on oikein pieni, voi keinua heinässä heiluvassa, levätä kukassa tuoksuvassa, kun on oikein pieni. Kun on oikein pieni, voi istua lumihiutaleille, liitää maailman tuulien teille, kun on oikein pieni.
Silmäripsen alla värähtelee avaruus, valossa kelluva vauvan tieto: olen rannaton salaisuus.
Tahtoisin tehdä puutarhan Sinulle varta vasten, sillä se on tarkoitettu iloksi pienten lasten. Koivut loihtisin prinsessoiksi, kuuset hyviksi haltijoiksi. Ja sellaisia kukkia, jotka tuutivat keijukaislapsia minä kylväisin puiden alle. Niissä puissa kasvaisi satuja ja hauskoja tarinoita, niissä olisi ilon marjoja ja onnen omenoita. Jos suojelusenkelin taimia minä vielä jostain saisin, niin polkusi varret aivan täyteen niitä istuttaisin. Sen puutarhan portin lukitsisin ja avaimet käteesi toisin. Kunpa ne suojelusenkelit minä Sinulle antaa voisin!
Syntyi pieni menninkäinen eikä tiennyt nimeään, lähti sitä etsimään. Näki heinän, näki kuun, näki kiven, näki puun, pienen hassun ryysymytyn sekä äidin hillopytyn. Niin sai pieni menninkäinen monen monta nimeä: Heinä, Kuu, Kivi, Puu, Pieni Hassu Ryysymytty sekä Äidin Hillopytty.