Usko
On selvä kosmologinen fakta, että ennen kahtatoista maailmankaikkeudessa ei tapahdu mitään merkityksellistä.
Uskallamme toivoa. Uskallamme uneksia. Jos me uskallamme, Amerikka täyttää lupauksensa.
Minulle rukous tarkoittaa mahdollisuutta keskustella jumalallisen voiman kanssa, joka meidän jälkeemme määrää suunnan ja antaa meille voimaa matkalla.
Mistään ei voi löytää niin hiljaista ja tyventä rauhan satamaa kuin omasta mielestään.
Elämää voi katsoa kahdella tavalla: Uskoa, että ihmeitä ei tapahdu, tai uskoa, että jokainen asia on ihme.
Sankari on sellainen ihminen, joka jatkaa sisimpänsä osoittamaan suuntaan, vaikka eksyisi välillä ja putoaisi kymmeneentuhanteen kuoppaan.
En tiedä, kuka minun isoisäni oli, minua kiinnostaa paljon enemmän mitä hänen pojanpojastaan tulee.
Rohkeus saa tekemään asioita, joihin en uskonut pystyväni. En ollutkaan sitä, mitä luulin. Olin enemmän.
Hiljaisessa läsnäolossa on suurempi muutosvoima kuin kiireisessä touhuamisessa. Tärkeintä ei ole mitä teet, vaan kuka olet.
Sano itsellesi aina silloin kun käy toisin kuin olet otaksunut: ”Jumalat ovat päättäneet asian paremmin.”
— Seneca
Älä vaadi, että asiat tapahtuvat niin kuin sinä toivot, vaan toivo niiden tapahtuvan niin kuin ne tapahtuvat. Silloin elämässäsi vallitsee rauha.
Jokaisesta heikosta kohdastasi ole kiitollinen: yhä on muurissa aukko pahan lähteä ja hyvän tulla.
Tee sitä mihin uskot. Usko siihen mitä teet. Tee, niin kuin parhaaksi näet. Älä usko mitä muut sanovat. Sano, mitä itse ajattelet. Ajattele itse. Uskoon kuuluu epäily. Uskoon kuuluu rohkeus. Pahinta uskossa on sokeus. Rohkea uskaltaa epäillä, eikä näe niiden välillä pienintäkään ristiriitaa.
Maailmassa ei ole koskaan järjestystä, eilen oli liian kuumaa ja nyt on liian märkää.