Rohkaisevia
Mietelauseita jotka ovat rohkaisevia.
Jos uskot olevasi liian pieni ollaksesi vaikutusvaltainen, yritäpä nukkua hyttysen kanssa.
Rohkeus saa tekemään asioita, joihin en uskonut pystyväni. En ollutkaan sitä, mitä luulin. Olin enemmän.
Jokaisesta heikosta kohdastasi ole kiitollinen: yhä on muurissa aukko pahan lähteä ja hyvän tulla.
Joka ei koskaan putoa raiteilta ja mene rikki jatkaa aina samaa rataa ja on turvassa suurelta murheelta ja suurelta onnelta.
Epäröinnin kynnyksellä kysy: Kuinka paljon rohkeutta uskallat tänään jättää käyttämättä?
Tee sitä mihin uskot. Usko siihen mitä teet. Tee, niin kuin parhaaksi näet. Älä usko mitä muut sanovat. Sano, mitä itse ajattelet. Ajattele itse. Uskoon kuuluu epäily. Uskoon kuuluu rohkeus. Pahinta uskossa on sokeus. Rohkea uskaltaa epäillä, eikä näe niiden välillä pienintäkään ristiriitaa.
Millään kirjaimin ei elämää voi kirjoittaa yhtä kauniisti kuin noilla viivoilla, rypyillä sinun kasvoillasi.
Maailma on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan.
Tämä orava muuttuu vähitellen maaksi. Ja myöhemmin hänestä kasvaa puu, jossa muut oravat hyppelevät. Onko se niin surullista?
Yksi asia sinussa on mainio, Hemuli sanoi luottamuksellisesti. Sinä puhut niin vähän. Sinä vaikutat kamalan viisaalta sen takia ettet koskaan sano mitään.
Minä omistan kaiken mitä näen ja mistä pidän. Minä omistan koko maailman.
— Nuuskamuikkunen, Tove Jansson
On niitä jotka jäävät, ja toisia jotka lähtevät, niin on ollut aina. Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa, eikä koskaan saa antaa periksi.
— Nuuskamuikkunen, Tove Jansson
Nyt minä olen syönyt ja ajatellut ja nyt minusta alkaa tuntua, että asiat rupeavat selviämään.
Eihän meidän tarvitse leikkiä, että sinä olisit ihanan kaunis, kun sinä olet kaunis oikeastikin.